Tehomaksut – asiakkaan uhka vai mahdollisuus

Sähkönsiirron verkkopalvelumaksut ovat viime päivinä olleet julkisuudessa, tällä kertaa tehomaksujen ympärillä käytävän keskustelun vuoksi.

Nykyisellään verkkopalvelumaksut koostuvat perusmaksusta ja kulutukseen perustuvasta siirtomaksusta sekä sähköverosta, joka sekin perustuu kulutuksen määrään. Nyt julkisuudessa on käyty keskustelua uudesta tehomaksukomponentista.



Tehomaksu perustuu siis sähköverkosta otettavaan tehoon, eli mitä isommalla teholla sähköä kulutat, sitä enemmän maksat. Sähköverkko mitoitetaan ja rakennetaan tehohuippujen mukaan, koska tehohuiputkin pitää pystyä asiakkaalle siirtämään, jos asiakas sitä tarvitsee ilman valojen himmenemistä.

​​​​​​​
Aikaisemmin, kun sähköenergian hinta oli tasaisempi, kaikkien asiakkaiden tehohuiput eivät ole ajoittuneet samaan ajankohtaan. Nykyisin sähköenergian hinta vaihtelee ja se ohjaa kulutusta edullisille tunneille. Myös kulutusrakenne on muuttunut: lämmityksessä käytetään yhä enemmän lämpöpumppuja, jolloin kulutus painottuu kylmiin hetkiin. Lisäksi sähköautojen määrä on kasvanut, ja niitä ladataan pääosin iltaisin ja öisin. Tämä kaikki johtaa siihen, että sähköä kulutetaan suurella teholla samaan aikaan vuorokaudesta.



Korkeiden tehohuippujen vuoksi sähköverkko pitää rakentaa vahvaksi mikä tarkoittaa suurempia ja kalliimpia kaapeleita ja muuntajia, vaikka tehopiikki esiintyisi verkossa vain kerran vuorokaudessa tai viikossa. Verkkoyhtiöiden tavoitteena onkin ohjata sähkönkäyttöä tasaisempaan suuntaan, jotta tehopiikkiä ei tulisi ja verkon rakentaminen olisi kustannustehokkaampaa. Toisaalta hinnoittelua haluttaisiin kohdentaa niihin asiakkaisiin, jotka kuormittavat verkkoa eniten.


Sähköverkkotoiminta on alueellista monopolitoimintaa, jota valvoo Energiavirasto. Virastolla on oikeus ja velvollisuus ohjata verkkoyhtiöitä toimimaan sähkömarkkinalain mukaisesti. Viime vuoden lopulla Energiavirasto julkaisi luonnoksen verkkopalvelumaksujen määräytymisperusteista. Tässä luonnoksessa tehomaksu tuli uutena komponenttina maksuihin ja se on löydyttävä kaikkien Suomen verkkoyhtiöiden hinnastosta vuoteen 2029 mennessä. Energiavirasto on luvannut julkaista lopullisen määräyksen maksukomponenteista tammikuun aikana. Yhtiölle jää siis muutama vuosi aikaa ottaa uusi maksukomponentti mukaan hinnoitteluun.


Energiavirasto valvoo myös verkkoyhtiöiden tuottoa, eikä tämä tehomaksukomponentti tuo muutosta sallittuun tuottoon. Toisin sanoen tehomaksun käyttöönotto ei tarkoita lisälaskutusta asiakkaille, vaan kyse on nykyisten maksujen jakautumisesta uudella tavalla. Tehomaksullinen hinnoittelumalli tulee vaihtoehdoksi nykyisten mallien rinnalle. Uudessa mallissa perusmaksu on pienempi, ja tasaisempi sähkönkäyttö voi näkyä myös pienempänä verkkopalvelulaskuna.


Lammaisten Energiassa määrittelemme uudet tehomaksulliset verkkopalvelutuotteet tämän vuoden aikana ja ne otetaan käyttöön aikaisintaan vuoden 2027 aikana. Tulemme myös tiedottamaan tehomaksuista lisää tämän vuoden aikana.

Verkko Jarkko