Sähköä ja paikallista elinvoimaa

Vuonna 2014 toimme asiakkaillemme tunnetuksi teemaa "Ei ole sama mistä sähkösi ostat". Nyt kun vuosi 2018 on jo loppusuoralla haluamme nostaa päivänvaloon saman asian ja ehkä vielä vahvemmin.

Viimeisempien tutkimusten mukaan suomalaiset pitävät palveluiden häviämistä lähialueelta lähes yhtä pahana ongelmana kuin ympäristön saastumista ja vielä merkittävämpänä kuin ilmastonmuutosta. Paikallisella energiayhtiöllä on kokoaan suurempi merkitys ja tärkeä rooli paikallisten palvelujen säilymisenä.

Myös sähkön saannin toimintavarmuus on paikalliselle sähkönjakelijalle asia numero yksi. Huolehdimme juuri sinun sähkön saannistasi kellonajasta riippumatta. Verkkoalueemme on meille yhtä tuttu kuin alueemme asukkaille. Esimerkiksi vikatilanteissa löydämme ongelmakohdat nopeasti hyvän paikallistuntemuksen omaavien omien asentajiemme toimesta.

Meille on kunnia-asia pitää jakeluverkkomme hyvässä kunnossa, jotta voimme turvata laadukkaan sähkönjakelun päivittäin kaikille asiakkaillemme. Tämä on myös syksyn myrskyissä huomattu.

Asiakkaat saattavat ajatella, että kyllähän se sähkö tulee vaikka energian ostaisi mistä tahansa. Se on totta, mutta on hyvä pysähtyä miettimään miten lähikauppojen on käynyt kun sieltä haetaan vain hätätapauksessa maitoa tai sokeria mutta pääsääntöisesti ostokset keskitetään suuriin ostoskeskustoihin.


Paikallisena toimijana olemme mukana tukemassa monenlaisia tapahtumia ja harrastustoimintaa paikkakunnallamme, mm. juniorityötä, urheiluseuroja ja yhdistyksiä. Käytämme toiminnassamme paikallisia palveluita ja näin työllistämme sekä välillisesti että suoraan useita alueemme henkilöitä.


Sähkön hinta Pohjoismaissa on noussut viimeisten kuukausien aikana paljon ja eräät sähkönmyyjät ovat lähettäneet asiakkailleen sähkön hinnankorotuskirjeen vaikka määräaikainen sopimus on edelleen voimassa. Tällaisessa tilanteessa asiakkaan kannattaa olla hereillä koska sopimusehtojen muutos sallii myös sopimuksen päättämisen. Ongelmana joidenkin myyjien kohdalla on vain se, ettei heitä tavoita puhelimella, sähköpostilla tai muullakaan tavalla. Näissä tilanteissa olemme auttaneet asiakaitamme ja hoitaneet sopimusasioita "virkateitse".

Tervetuloa sähköostoksille paikalliseen, hyvin palvelevaan sähköyhtiöön!


Räiskyvin ruskaterveisin: Jari

Haluamme vielä muistuttaa, että myös meiltä saa edullisia sähkösopimuksia sekä paikallista, henkilökohtaista ja ystävällistä palvelua ihmiseltä ihmiselle.