Lammaisten Energia panostaa alueen kehittämiseen ja sähköistyvään liikenteeseen

Energiansäästöviikkoa vietetään tänä vuonna jo 25. kerran, tänä vuonna teemalla #energiateko.

Lammaisten Energian tämän vuoden energiateot liittyvät sähköiseen liikenteeseen. Uudistamme kaikki 4 sähköajoneuvojen latauspistettä sekä Harjavallassa että Nakkilassa. Lisäksi investoimme Nakkilaan täysin uuden sähköajoneuvojen pikalatausaseman.

Kaksi vuotta sitten toteutimme vastaavan sähköautojen pikalatausaseman Harjavaltaan liikunta- ja uimahallin parkkialueelle. Tämä toteutettiin yhteistyössä BASF:n kanssa Harjavallan kaupungin 150-vuotislahjaksi.

Sähköajoneuvojen latausasemien lisäksi uudistamme syksyn aikana ajokalustoamme ja hankimme loppuvuodesta täyssähköpakettiauton.


Nakkilan keskustaan uusi sähköautojen pikalatauspiste

Lammaisten Energian hanke sähköautojen pikalatausaseman rakentamisesta Nakkilaan valmistui lokakuun alussa. Rakensimme Nakkilan keskustaan Kauppakadulle uuden sähköautojen pikalatauspisteen. Pikalatauspisteen rakentaminen on yli 30 000 euron investointi, joka ei olisi kannattava ilman julkista tukea. Tähän hankkeeseen olemme saaneet tukea Energiavirastolta, joka myönsi tukea enintään puolet hankkeen kokonaiskustannuksista. Julkinen tuki pikalatauspisteille on ensiarvoisen tärkeää, jotta latausinfra saadaan kehittymään koko maan kattavaksi riittävän nopeasti.

Lammaisten Energian asentajat Ville Lumijärvi ja Eino Lumijärvi asensivat uutta latauspistettä paikoilleen.

Latauspiste sijaitsee Nakkilassa keskeisellä paikalla Kauppakadulla torin kupeessa.

Sekä Harjavallan että Nakkilan pikalatausasemien teho on 50 kW ja sillä saa sähköauton akun ladattua täyteen noin tunnissa. Käytännössä latausajat ovat Harjavallan latauspisteellä olleet puolen tunnin luokkaa, koska akku ei yleensä ole täysin tyhjä latausta aloitettaessa, eikä sitä kannata ladata täyteen asti.

Nakkilan kunnan tekninen johtaja Harri Kukkula oli ensimmäinen lataaja Nakkilassa.


Pikalatauspisteen lataushinta on

24 snt/minuutti


Latauspisteen maksussa on huomioitava minuuttihinnoittelu, joka tarkoittaa sitä, että hinta peritään niin kauan kuin lataus on käynnissä. Vaikka sähköajoneuvon akku tulisi ladattua täyteen, mutta latausta ei keskeytetä, hinnoittelu peritään edelleen minuuttitaksan mukaan.


Toivottavasti Nakkilan latauspiste löytää käyttäjät ja siitä hyötyy koko alue.