Kehu työkaveria - Positiivisten sanojen merkitys

29.10.2015

Olemme Lammaisissa viettäneet tällä viikolla positiivisen palautteen viikkoa. Idea lähti facebookissa pyörivästä hyvien sanojen viikosta. Nykyään, kun lähes kaikki uutisointi on kovin negatiivisia ja ajankuva on tämä, niin on tärkeä kuulla myös jotakin positiivista. Ja mikäs sen hienompaa, jos tuo postitiivinen asia on sanottu juuri Sinulle. Se jos mikä, oikeasti lämmittää mieltä.

Miksemme sitten sano näitä kivoja juttuja toisillemme? No niinpä. Me päätimme, että me sanomme tai oikeammin kirjoitamme. Kirjoittamalla asia jää pidemmäksi aikaa, sekä sen "sanojan" että "saajan" mieleen. Ja näihin mukaviin juttuihin voi halutessaan aina kurjana hetkenä palata. Eli teimme kevyen ohjeistuksen, että jokaisena viikonpäivänä annetaan positiivista palautetta tietyille työkavereille.

Joillekin palautteen antaminen on vaikeampaa, kuin toisille. Samoin kuin palautteen vastaanottaminenkin. Tätäkin voi harjoitella ja ihan jokaisesta löytyy varmasti monta hyvää asiaa, jota vaan ei tule sanoneeksi ääneen. Luultavimmin, sen kivan palautteen saaminen ei kuitenkaan kenestäkään ole ikävää.

Meillä onkin nyt huomattu, että kun varovasti kysäisee, että: onko palautetta tullut? Niin yhden jos toisenkin suupielet vetävät ylöspäin. Jokainen voi kohdallaan sitten pohtia miltä se tuntuu :) . Eli, niin helppoa se on saada toiselle hyvämieli, sano jotakin hyvää hänestä. Hauska on ollut huomata, että positiivisuus myös leviää.

Tätä me suosittelemme ihan kaikille, koska tässä voittajia ovat kaikki!

Iloa ja positiivisia sanoja viikonloppuun!

-Sini-

p.s Tästä voisi tehdä ihan tavan. Nämä viikot ovat joskus tosi kivoja ja tarpeellisia.