LAMMAISTEN ENERGIAN LOGO JA YRITYSILME UUDISTUIVAT



​Lammaisten Energian visuaalinen ilme ja logo uudistuvat syyskuun alussa 1.9. alkaen, jolloin vanha sinikeltainen logomaailma jää historiaan. Sininen väri tulee säilymään logossa ja yritysilmeessä jatkossakin, mutta sen rinnalle tulee myös limenvihreä. Lisäksi tehosteväreinä nähdään pinkki ja keltainen. Myös vanhassa logossa ollut aaltoelementti tulee säilymään, joskin nykyaikaisempana ja pelkistetympänä.

Ilmeuudistuksen yhteydessä Lammaisten Energia lanseeraa uuden tunnuslauseen ”Tavallisen hyvää elämää”. Se kuvastaa energiayhtiön tuotetta; sähkö on tärkeä tuote jokapäiväisessä elämässä. Lisäksi se kuvastaa paikallisuutta, sillä paikallinen energiayhtiö on lähellä jokaisen elämää ja arkea.
Uudistus näkyy kaikessa Lammaisten Energian tekemisessä. Esimerkiksi yhtiön autot ja toimisto saavat uudet teippaukset. Asiakkaille uudistus näkyy muun muassa uudennäköisessä asiakaslehdessä www-sivuilla, laskuissa ja viestinnässä.

Uusi visuaalinen ilme on luotu yhdessä porilaisen Luova toimisto Pilke Oy:n kanssa.

Slogan muistuttaa siitä, että kun perusasiat ovat kunnossa – on valoa, lämpöä ja sähköä – niin elämäkin on hyvää ja arki sujuu. Ylistetään rohkeasti tavallisen hyvää, sillä sitähän ihmiset kaipaavat varsinkin silloin, kun arki ei syystä tai toisesta sujukaan. Silloin tavallisen hyvästä tulee erityisen hyvää.


Lammaisten Energia juhlii ilmeuudistusta ja samalla yhtiön 105-vuotissynttäreitä syyskuun ensimmäisellä viikolla Energiahulinoilla. Silloin asiakkaille järjestetään kaksi asiakastapahtumaa. 5. syyskuuta yhtiön konttorilla nautitaan perinteiset kakkukahvit ja 7. syyskuuta energiayhtiö järjestää energiailtapäivän lapsiperheille. Energiahulinoilla on luvassa monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille mm. lapsille spinnerinpyörityskisa ja sähköpolkupyörien huutokauppa.

ILOISESTI TERVETULOA!




Kommentit